Kilparyhmät

Telinevoimistelu on monipuolinen laji, joka vaatii mm. voimaa, liikkuvuutta, nopeutta, kestävyyttä sekä ennen kaikkea taituruutta. Voimistelijan tärkeimmät ominaisuudet ovat nopeus, nopeusvoima, maksimivoima, liikkuvuus ja kestävyys. Taidon osa-alueista telinevoimistelussa painottuvat liiketaju, käsien ja jalkojen varassa tapahtuva tasapaino, koordinaatio- ja orientaatiokyky sekä ajan arviointikyky.

Telinevoimistelussa menestyminen vaatii noin 10 vuoden tiivistä harjoittelua, jonka voi aloittaa jo 3-4 -vuotiaana. Harrastus aloitetaan alkeis-, harraste-, esikilpa- ja harrastekilparyhmistä, joista valitaan voimistelijat kilparyhmiin. 

Kilparyhmät ovat erittäin tavoitteellisesti harjoittelevia ryhmiä, joten voimistelijoilta ja heidän vanhemmiltaan edellytetään sitoutumista harjoitusaikoihin ja -määriin. Ajan myötä harjoitusmäärät kasvavat ja harjoituskertoja on jopa 7 viikossa, voimistelijoiden iän ja taitotason mukaan. Kilparyhmät suorittavat ensimmäisinä harjoitusvuosinaan Voimisteluliiton suoritusmerkkejä ja kilpailevat Stara-tapahtumissa ja Voimisteluliiton kilpalinjalla. Usean vuoden ahkeran harjoittelun jälkeen, tavoitteena on menestyä maajoukkuelinjan kilpailuissa ja päästä mahdollisimman monen voimistelijan kanssa mukaan maajoukkuetoimintaan.

Pyrkivä Gymnasticsin kilparyhmien toiminnasta vastaa päätoiminen valmentajamme Sannamari Bly.


Kilparyhmien toimintakäsikirjaan tästä.

Tutustu myös Suomen Voimisteluliiton ylläpitämään Voimisteluwikiin ja lue lisää lajista, liikkeistä, säännöistä ja kilpailemisesta!


Kuva: Maria Sjöblom
Kuva: Maria Sjöblom
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.