Pyrkivä Gymnasticsin palkittavat vuonna 2020

30.12.2020

Pyrkivä Gymnastics palkitsee ja muistaa vuosittain menestyneitä urheilijoitaan ja valmentajiaan. 

Tänä vuonna emme ikävä kyllä päässeet palkitsemaan jäseniämme kasvotusten vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Kun tilanne keväällä sallii jälleen kokoontumiset, tulemme huomioimaan myös vuonna 2020 menestyneet!



Pyrkivä Gymnastics haluaa muistaa vuonna 2020 seuraavia henkilöitä:

Vuoden voimistelija
Alexandra Virko

Palkitaan ahkerasta harjoittelusta ja hienosta menestyksestä tyttöjen SM-kilpailuissa marraskuussa 2020. Alexandra voimisteli heti ensimmäisissä suomenmestaruuskilpailuissaan hypyn telinefinaaliin, ja sijoittui finaalissa upeasti viidenneksi!

Vuoden valmentaja
Vilhelmiina Paijula

Palkitaan erinomaisesta ja korvaamattomasta valmennustyöstä Pippurit-kilparyhmässä. Vilhelmiina on valmentajana äärimmäisen kärsivällinen ja pitkäjänteinen, ja hänen kädenjälkensä näkyy vahvasti erityisesti voimistelijoiden tyylikkäissä kilpailusarjoissa. Vilhelmiina tekee valmentajan työtä esimerkillisesti, ja hänen kanssaan on aina ilo työskennellä.

Juha Kinnusen kannustuspalkinto
Sirkku Korpela

Palkitaan periksiantamattomana harjoittelijana. Rakkaus ja intohimo lajia ja harjoittelua kohtaan toivat Sirkun takaisin treeneihin tauon jälkeen, eivätkä haasteet ole lannistaneet tätä voimistelijaa. Suunnitelmat ovat muovautuneet vuosien aikana uudelleen, mutta Sirkku tavoittelee edelleen esimerkillisesti omia unelmiaan.

Vuoden voimisteluteko
Minna Saikkonen

Palkitaan ahkerasta ja tunnollisesta työstä koronapandemian keskellä. Minna on tehnyt vuoden aikana töitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen, ja suunnitellut harrastevoimistelun toimintaa täysin ennennäkemättömässä tilanteessa. Minnan ansiokkaan työn seurauksena Pyrkivä Gymnastics pystyi tarjoamaan lapsille ja nuorille turvallisen harrastuksen myös korona-aikana.


Seuran mestaruudet 2020 - kilpalinja

B-luokkaC-luokkaD-luokkaE-luokkaF-luokka
1. Myy Virtanen1. Paola Kero1. Emma Kervilä1. Vilja Gonzales1. Helmiina Laitinen
2. Lila Heikkilä2. Nanna Sintonen2. Eerika Salo

3. Ilona Olenius3. Isabella Kuzmanovski3. Stiina Nikkola

Seuran mestaruudet 2020 - maajoukkuelinja

1. luokka2. luokka3. luokka5. luokka
1. Emma Sipilä1. Hilma Nurmi1. Essi Keskitalo1. Anna Peltoniemi
2. Lumina Mäkeläinen2. Esteri Kiili2. Alexandra Virko
3. Linda Laine3. Miisa Kuukasjärvi

Luokkanousut

B-lk -> C-lk C-lk -> D-lk D-lk -> E-lkD-lk -> 1.lk1.lk -> 2.lk2.lk -> 3.lk
Ilona OleniusAurora NygårdEerika SaloEmma KerviläMiisa KuukasjärviEssi Keskitalo
Cecilia IljamoMilla NurmikkoJulia Hollmen
Hilma NurmiHilma Nurmi
Pihla EnbergMona Nylund

Esteri Kiili
Nella NurmikkoFrida Barck



Kerttu LehtonenInna Sillanterä



Silja KorhonenRebekka Aaltonen



Selma TanttuAmanda Kummala



Sofia SärsAuri Keränen



Liina LuukkaaHelmi Seppä



Lila HeikkiläVenla Pajakkala



Kilpa- ja harrastekilparyhmien suoritusmerkit

Staramerkki

Helmi Mommo 2013
Aada Junnonen 2014
Aida-Elma Tammila 2014
Alva Laine 2014
Claudia Mattson 2014
Enna Laine 2014
Pihla Salmela 2014
Pinja Skog 2014
Matilda Rekola 2014
Minea Virtanen 2014
Sofia Laurila 2014
Alma Rantanen 2015
Aurora Burrows 2015
Venla Koivisto 2015

Pronssimerkki

Frida Winberg
Pihla Enberg
Iida Urponen
Amanda Aalto
Siru Ilvander

Hopeamerkki

Cecilia Iljamo
Selma Tanttu
Kerttu Lehtonen
Silja Korhonen
Pihla Enberg
Ilona Olenius
Nella Nurmikko
Venla Seppälä

Kultamerkki

Auri Keränen
Aurora Nygård
Nanna Sintonen
Lila Heikkilä
Sofia Särs

Timanttimerkki (Voimisteluliitto palkitsee)

Eerika Salo
Isabella Kuzmanovski
Paola Kero
Sara Lempiäinen

Harrasteryhmien suoritusmerkit

Kuparimerkki

Iida Kiviluoto
Lumia Halonen
Mettenoora Oksi
Saro Tirronen
Sylvia Seppälä
Amanda Vikdal
Emilia Makkonen
Liina Lehtonen
Eveliina Hilden
Olivia Oinonen
Anni Rautava
Essi Niemi
Lily Virranheimo
Ronja Kärkkäinen

Pronssimerkki

Elina Toivonen
Iiris Ranne
Anika Shamim
Enni Kaukoranta
Iida Cornet
Wenni Hoivassilta
Asta Häkkinen


Pyrkivä Gymnastics kiittää vielä kerran kaikkia valmentajiaan upeasta ja arvokkaasta työstä. Myös teidän muistamisenne tapahtuu keväällä tilanteen jälleen niin salliessa! <3