Oonalle permannolla tyttöjen SM-hopeaa!

25.5.2019 klo 19:00



Kuva: (c) Julia Meltoranta.
Kuva: (c) Julia Meltoranta.

Kaikkien voimistelulajien yhteiset SM-kilpailut jatkuivat lauantai-iltapäivällä palloiluhallissa NTV ja MTV tyttöjen ja nuorten telinekohtaisilla kilpailuilla.

Pyrkivää tyttöjen telinefinaaleissa edusti Oona Vannesluoma. Eilisistä karsinnoista Oona selvitti tiensä hypyn ja permannon finaaleihin.

Hypyssä Oona teki kaksi onnistunutta hyppyä. Oonan hyppypisteet olivat loistavat 12.425 ja näillä hän ansaitsi itselleen 5. sijan.

Permannolla Oona onnistui lähes täydellisesti. Kauniilla sarjallaan Oona keräsi pisteet 12.250 ja voitti näin permannon SM-hopeaa!

”Telinefinaali meni paremmin kuin olisin osannut odottaakaan. Jännitti aika paljon, mutta onnistuin molemmilla telineillä. Permannosta olen erityisen tyytyväinen, sillä se on vahvin telineeni ja siihen satsasin täysillä,” kommentoi Oona.  

Oonan valmentaja Sannamari Lähde kommentoi finaalipäivää: ”Oona venyi omaan parhaaseen suoritukseensa, kuten oli tavoitteenakin. Eilisestä karsinnasta lähdettiin parantamaan, ja se tehtiin. Oona voimisteli omat ennätyspisteensä permannolta ja hyppäsi kaksi ehjää hyppyä. Valmentajana olen erittäin iloinen ja tyytyväinen.”

Valtavat onnittelut Oonalle, muille voimistelijoille sekä valmentajille!